Uudenmaan Maalaus Group Oy on Uudellamaalla ja Päijät-Hämeen alueella toimiva maalausalan yritys. Yritys on erikoistunut monipuolisiin maalaus- ja remonttitöihin, kuten esimerkiksi sisä- ja ulkomaalauksiin, tasoitetöihin sekä lattia-asennuksiin.
Yrityksen kotisivut oli päivitetty muutama vuosi sitten, mutta sivuston rakenteessa, sisällöissä ja ulkoasussa oli haasteita. Edelliset kotisivut oli tehty yhdelle sisältövälilehdelle, jonka takia sivujen Google-löydettävyydessä oli paljon parantamisen varaa.
Kotisivut tehtiin kokonaan uusiksi alusta loppuun. Projektissa keskityttiin siihen, että ulkoasusta saadaan persoonallinen ja brändiä tukeva. Tekstisisällöstä haluttiin mahdollisimman informatiivinen sekä hakukoneystävällinen. Sivuston rakennetta suunniteltiin siten, että asiakkaan tärkeimmille palveluille luotiin omat sisältövälilehdet, mikä parantaa kotisivujen löydettävyyttä Googlessa. Google teki merkittävän uudistuksen algoritmiinsa, jonka seurauksena hakutuloksissa nousevat paremmin esiin ne yritykset, joiden kotisivuilla on riittävästi laadukasta, informatiivista ja käyttäjää hyödyttävää sisältöä. Myös Uudenmaan Maalaus Groupin kotisivuprojektissa panostettiin erityisesti laadukkaaseen tekstisisältöön. Kattavan tekstimäärän vuoksi sivuille luotiin monia näyttäviä ja informatiivisia elementtejä, jotta teksti tuntuisi helposti luettavalta ja olisivat käyttäjälle mielekkäät.
Uudenmaan Maalaus Groupille rakennettiin persoonalliset, näyttävät, selkeät ja hakukoneystävälliset kotisivut.
Tällä hetkellä kotisivut löytyvät Googlesta seuraavasti:
ulkomaalaus Helsinki - sija 3. (Googlen 1. sivu)
sisämaalaus Helsinki - sija 5. (Googlen 1. sivu)
lattian asennus Helsinki - sija 2. (Googlen 1. sivu)
tasoitetyöt Helsinki - sija 1. (Googlen 1. sivu)
Vieraile Uudenmaan Maalaus Groupin kotisivuilla: www.maalausgroup.fi